keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Darkest Dungeon Jester



Näin Halloweenin kunniaksi otin vastaan tilaustyönä homman tehdä puolimaski joka perustuu Darkest Dungeon nimisen pelin "Jester" hahmoon. Peruslähtökohtana oli tehdä maski niin että se on helppo baariympäristössä pukea ja riisua esimerkiksi köh.. nesteytyksen ajaksi. Suunnitelmaksi tuli siis lateksinen puolimaski kuminauhakiinnityksellä.

Aikaisempana vuonna laitetty zombiemaski sopi oikein hyvin joten pohjan uskalsi tehdä samalle pohjalle kuin sekin eli omaan kipsipäähän. En aikaisemmin ole tehnyt maskia jossa symmetria olisi ollut näin merkittävässä osassa. Kaikki kunnia heille jotka tekevät esimerkiksi kypärien pohjat saveen sillä sileys ja saman näköiset puoliskot on todella vaikea tehdä saveen. Silmämääräisesti kaikki näytti hyvältä mutta sisäpuolelta muotista kyllä näki toistapuoleisuutta. Lohdutan itseäni toteamalla mitä taidekoulun opettaja muinoin sanoi "Epäsymmetria luo mielenkiintoa" 



Muotti oli tuttu ja turvallinen kipsimuotti josta ei nyt kuvia. Tosin opin sen ettei senkään paksuudesta kannata säästellä sillä irrotus oli yllättävän hankala. En tiedä johtuiko se muodosta vai plastoliinin vähyydestä mutta muutaman halkeaman ehdin saada siihenkin. Onneksi juuttikuidut jälleen pelastavat. Ei onneksi mitään sellaista mitä ei Dremelin kiillotuspalalla saanut hetkessä huristettua pois. Sekoittelin ensimmäisen kerroksen valkoista lateksia ja loppukerrokset ihan tavallista. Talouspaperin lisäksi laitoin vahvikkeeksi uuden saamani vinkin mukaisesti juuttikangasta. Se toimi oikein hyvin. Ensimmäisessä kuvassa näkee maalarinteippisabluunan jolla mustalla lateksilla tuputtelin halutut kuviot.

Lopuksi hyvin hellät mustat maalipesut korostamaan hieman varjostuksia ja muutamaa viiltoa ja lommoa jotka olivat tuomassa mielenkiintoa muuten niin tasaiseen pintaan. Alkuperäisessä pelissä varjot on hyvin tyyliteltyjä ja runsaita mutta tässä ei lähdetty tavoittelemaan sitä. Myös väritys oli tilaajan toive.  Silmiin ja nenään olisi voinut vielä liimata tummat kankaat joista olisi nähnyt läpi mutta pimeässä baariympäristössä se olisi voinut tummentaa liikaa. Kuminauha ommeltiin lopuksi kiinni ohimoiden kohdalle ja maski pysyi päässä ongelmitta. Hyvä tuli ja nyt on muotti että voi tarvittaessa tehdä lisää geneerisiä naamamaskeja josko johonkin tulee tarvetta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti