Metsänpeitto

Osana Oulun Lumo -valofestivaalia järjestettiin tänä vuonna "Metsänpeitto" niminen teatteriesitys. Mainostekstiltään seuraavanlainen:

 Metsänpeitto on muinaissuomalaisen mytologian mukaan tila, jossa ihminen katoaa haltian, hiiden tai harakan viemänä muiden kuolevaisten tavoittamattomiin - mättäiden, sammalten, naavaisten puiden väliin ja tuolle puolen. Se on eksymistä, hengittämistä ja huokaisten oman tiensä rauhassa löytämistä. Metsästä löydämme suurimmat haaveemme, oivaltavimmat ajatuksemme, pahimmat pelkomme ja oudoimmat kohtaamisemme.

Metsänpeitto on pohjoissuomalaisesta mytologiasta aiheensa ammentava tarinamatka, joka yhdistelee chiaroscuron eli valohämytekniikan ja naamioteatterin keinoja.

----

Tämän naamioteatterin tuominen käytäntöön oli oma tehtäväni ja haasteena varsin mielenkiintoinen koska siihen tuli paneuduttua ihan kunnolla useamman erilaisen maskin muodossa ja pohdiskella mitä ne haluavat kertoa ja miten niillä voi kertoa tarinaa. Lavalla esiteltiin monta mytologian hahmoa ja olentoa ja osalle niistä tehtiin fyysinen muoto. Tässä esiteltynä melkein kaikki.

 Maahiset

Ensimmäinen kohtaaminen metsänväen kanssa esityksessä oli maahisten kanssa. Lähdin ulkonäön kanssa siitä perinteisimmäistä päästä eli pieniä, suippokorvaisia ja pieni pahanilkinen pilke silmäkulmassa. Koska tarinassa maahisia kohdattiin suuret määrät ajattelin laittaa koko naamion niitä täyteen niin että ne katsoisivat aina jokaiseen suuntaan. Valmistin kolme erilaista Maahista. pohjana toimi foliopallo jonka päälle muotoilin itse maahisen kasvot ja tein siitä kipsimuotin josta sitten otettiin lateksivalu.

 Maahisten kasvot sitten liimattiin Eva-vaahtomuovista muotoillun kehikon ympärille ja se peitettiin mustalla kankaalla. Koska naamion kanssa tuli pystyä laulamaan ja soittamaan huilua ei se peittänyt kasvojen alaosaa ollenkaan. Suikale pitsiä peitti kasvojen yläosaa mutta mahdollisti näkyvyyden.

Kevyt maalipesu tummalla maalilla riitti iholle ja valkoiset hampaat ja iiriksettömät silmät toivat epäinhimillisyyttä joka omalta osaltaan neuvoi että maahisten lahjoista ja suurista lupauksista oli parempi kieltäytyä.

 Näkki

Matka jatkui metsälammelle missä asusti Näkki. Perinteisesti Näkki nähdään rumana vesikasveista ja mudasta koostuvana peikkona mutta tarinoissa kerrotaan muotoaan uhrinsa mukaan muuttavasta olennosta. Niinpä ajattelin tehdä Näkistä sukupuolettoman mutta "kauniin" hirviön. Pitkä musta tukka peitti Näkin kasvoja suurimmilta osin kunnes se lopulta "paljastaa kauheuden" joka houkutusten takana piili.

Naamio koostui lateksisesta puolimaskista joka oli kiinnitetty Eva-vaahtomuodista muotoiltuun päärunkoon joka piti naamion paikallaan päässä. Värimaailma koostui mustista hiuksista, iiriksittömistä silmistä, valkoisesta ihosta sinivihreillä korostuksilla ja väripesulla. Suun alue jäi jälleen palkaaksi jotta näyttelijä pystyi laulamaan. Alaleukaa peittämään liimasin vihreällä maalivedellä värjättyä hamppukuitua esittämään Näkille tunnusomaisia mukana roikkuvia vesikasveja.

Rahkonen

Yön saapuessa saapui lavalle salaperäinen Rahkonen tai Rahkos-Äijä joka suurella maalisudilla tervasi kuuta ja näin aiheutti kuun vaiheen vaihtelut. Rahkonen rakentui kasvojen muotoon leikatusta Eva-vaahtomuovilevystä johon taittelin ja liimasin suurehkon nenän samasta materiaalista. Tämän jälkeen hiomakoneella muokkasin uurteisen vanhat kasvot levyn pintään.  Suurehkoa naamiota ei laitetukaan päähän vaan kannateltiin kuin kilpeä selkäpuolelle liimatusta kasvasta. Naamion pinta kaipasi vielä hieman yksityiskohtia joten hieman vedellä ja valkoisella maalilla lantratulla erikeepperillä liimasin pintaan talouspaperikerroksen joka kuivuessaan rypyttyi kuin vanhaksi ihoksi naamion pintaan. Tumma väripesu toi sekä rypyt että uurteet kunnolla näkyviin. Harmaa partakreppi toimi Rahkosen parran, viiksien ja kulmien hapsina.

 Ihan testimielessä sitten kokeilimme miten maskia voisi vielä hieman korostaa ja maalasin sen pimeässä hohtavalla ja uv-aktiivisella maalilla. Sekoitin joukkoon vielä hieman ylimääräistä vihreää ja sinistä fosforijauhetta. Lopputulos siis sekä hehkui UV-valossa että valolla ladattuna myös hohti pimeässä. Tämä ominaisuus ei itse näytöksessä päässyt ihan oikeuksiinsa mutta testi oli itsessään hyvin mielekiintoinen koska UV-maalit ovat aina kiinnostaneet.

Kiputyttö

Yön pimeydessä viimeisenä hahmona kohdattiin Kiputyttö. Tuo Tuonen neito jauhoi kipukivellään koko ihmiskunnan kivistyksiä ja sairauksia.  Naamion pohjana oli kipsisen päämuottini ympärille osapuilleen pääkalloa muostuttavaan muotoon väännetty Eva-vaahtomuovista koostuva pohjarakenne. Tämä oli ainoa naamioista missä oli leuka mutta suun alue oli yhä laulamista varten hyvin avonainen. Vääristynyt pääkallopohja sen jälkeen koristeltiin lateksillä, talouspaperilla ja pumpulilla täyteen paiseita, haavoja ja kaikkea muuta ikävää. Zombiemaskeeraustekniikat pääsivätkin tässä oikeuksiinsa. Silminä toimi led-tuikut ja harmaa sotkuinen peruukki tuomaan sitä viimeistä puuttuvaa "neitomaisuutta"

Kuten aikaisempina vuosina oli kokemus huikea ja opettavainen. Tällä kertaa tuotantoa oli myös tukenut apurahan muodossa sekä Suomen Kulttuurirahasto ja Oulun Valistustalo.

Kiitoksia koko lahjakkaalle työryhmälle ja kaikille katsojille!

 Lisää kuvia löytyy Kalevan kuvagalleriasta