perjantai 25. lokakuuta 2019

Puuhamaan zombie

 18. ja 19.10 järjestettiin siellä Mikko Alatalon mukaan "parhaassa paikassa" eli Puuhamaassa zombielarppi "Z-ØM -Turvapaikka" Koska olen muksusta asti halunnut käydä Puuhamaassa sekä isompana muksuna osallistua isoon zombielarppiin pääsin onneksi toteuttamaan molemmat samalla kertaa.

Zombiemaskejahan minulla on valmiina jo useita mutta halusin silti tehdä vielä jotain uutta. Pelin tapahtumissa zombiet ovat suhteellisen tuoreita uhreja joten aikaisemmin tehty vanhusmaski ei ollut siihen turhan sopiva muutenkaan. Joten lähdettiin hakemaan tuoreempaa ja enemmän fyysistä vauriota saanutta ulkonäköä.


Pohjan ulkomuoto seuraisi jo tutuksi ja hyväksi todettua mallia missä suun alue on aukinainen nenän alta leuan alle ulottuvalta alueelta (kuten esim örkkimaski). Näin olle suulla ilmehtiminen ja puhuminen on mahdollista kuten myös syöminen ja juominen on helpompaa kuin mikäli koko alue olisi pientä suuaukkoa lukuunottamatta peitossa. Tietty tämä ratkaisu vaatii sen että kyseinen ihoalue täytyy maskeerata yhteensopivaksi maskin kanssa mutta se on aika pieni hinta yleisestä mukavuudesta. Pohjana jo hyvin tutuksi tullut kipsikopio omasta nassustani ja materiaalina plastoliini.




 Kun pohjatyötä oli väännetty tarpeeksi oli aika siirtyä muotin valmistamiseen. Koska kyseessä on kokonainen maski niin tarvitaan kaksiosainen muotti missä muotissa on kaksi puoliskoa ja ne mahdollisimman saumattomasti ovat kiinni toisissaan mutta ne pystyy kuitenkin vielä irrottamaan toisistaan. Nurkissa oli vielä vanhaa vesipohjaista askartelusavea joten näppäilin siitä kasaan muottimuurin. Kuvailin joutaissani pienen videokoosteen prosessista päättyen ensimmäiseen kipsikerrokseen.

Näin jälkeenpäin hyvänä oppina jonka muistaa taas ehkä tulevaisuudessa että kannattaa aloittaa niskapuolesta. Tähän syynä ainakin se että kun takaosa on kipsattu niin koko virityksen voi laittaa makaamaan sen päälle vaakatasoon joka helpottaa luokattoman paljon muotin etuosan kipsaamista ja sitä ettei ilmakuplia jää läheskään niin paljon yleensä paljon yksityiskohtaisemman naamapuolen rakosiin ja riko sitten mitään olennaista muotissa. Iso ilmakupla oli jäänyt leukaan mutta onneksi sen pystyi helposti korjaamaan jälkikäteen muotin puolikkaden erottamisen jälkeen.



Kuvissa näkee kuinka muotin toinen puoli on kipsattu ja olen valmistautumassa kipsaamaan niskapuolen. Muotinpuoliskoja erottamaan olen käyttänyt ohuita vessapaperisuikaleita ja vedellä lantrattua tiskipesuainetta. 


Muottipuoliskot takaisin vastakkain ja köytettynä. Pelkkä köysi ei tosin riittänyt vaan tarvittiin myös kaikessa auttavaa jesseteippiä pitämään saumat mahdollisimman pienenä. Jokin kiristettävä kuormaliina olisi tähänkin paras. Lisätään tulevaisuuden hankintoihin. Täytin muotin vaalealla  sairaan kelmeällä ihonvärillä värjätyllä lateksilla. Kolmisen kerrosta oli tarpeeksi. Koska tuttavallisesti olin hieman kiirreessä niin nopeutin kuivumista lämmittimellä.

 Lopullinen maski irrotettuna muotista ja alustavasti leikattuna ja trimmattuna testailussa. Hyvinhän se istui ja kuivuessaan se kiristyy vielä lisää joka saa sen istumaan vielä paremmin. Sitten pystyikin alkaa maalailemaan. Värjäilin pohjasta ylijäämäksi jäänyttä lateksia hieman tummemmaksi ja läiskin sitä epämääräisinä läiskinä ympäriinsä. Sitten toistin saman taas hieman lisää tummennettuna. Näiden kuivuttua laitoin punaiseksi värjättyä lateksia haavoihin ja vammoihin. Näiden kuivuttua oli aika tehdä väripesu tummalla hieman harmahtavan ruskealla vetisellä akryylimaalimaalisekoituksella. Annoin maalin upota jokaiseen rakoseen ja pyyhin pintaosat talouspaperilla puhtaiksi. Toisin tämän muutamaan kertaan aina hieman tummentaen maalisekoistusta kunnes lopputulos miellytti silmää. Jos maalia meni liikaa niin pyyhin sitä vähemmäksi vedellä kostutetulla paperilla. Lopuksi tiukka sekoitus kiiltävää akryylilisäainetta ja tekoverta kaikkiin vammoihin ja vähän muuallekin. Sittempä maski olikin valmis käyttöön.


Ja tässä sitä ollaan pääkallopaikalla. Suun,  leuan ja kaulan alue on maskattu samalla tyylillä ja maalattu samoilla maaleilla kuin maskikin ja hammasmaali soveltuu oikein hyvin sekä hampaden että huulten sävyttämiseen. Samalla naamalla oltiin sitten molempien päivien vedossa mitä nyt haalaria ja siihen liittyneitä härpäkkeitä tuli vaihdettua aina kun zombie sai napin otsaansa tai kirveestä päähänsä. Reissu oli oikein mukava ja varastoon jäi taas yksi zombienaama jota voi tarvittaessa monistaa. kohtahan näitä eri malleja on pienen lauman täyttämiseksi.

Tälläistäpä tällä kertaa. Seuraavaksi sitten taas jotain aivan muuta.. kai.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti