perjantai 2. marraskuuta 2018

Proteus: Sotakarjujen synty


Kuva: Valtteri Niskavaara

Niinpäs toisinaan elämä johdattelee kovin erikoisiin suuntiin. Tuskimpa olisin arvannut mihin idea pukeutua vuoden 2016 Ropeconiin vielä sillä hetkellä suhteellisen pienellä pöhinällä olleeseen ja vasta myöhemmin julkaistavan Sotakarjut -roolipelin synkässä tulevaisuudessa geneettisesti mukatuksi ihmis-sika sotilaaksi lopulta johtaa. Syyskuussa 2018 nimittäin järjestettiin Proteus: Sotakarjujen synty niminen liveroolipeli Kauhavan vanhan lentosotakoulun tiloissa

. Peli sijoittui Sotakarjut -roolipeliä edeltävään aikaan missä Sotakarjujen muokkaaminen nopeasti kasvatettaviksi sotilaiksi oli viimeisiä silauksia ja sotilasjohdon ostopäätöstä vaille valmis. Suurin osa pelaajista oli erilaisia tutkijoita, markkinoitsijoita, turvahenkilöstöä sekä Federaation delegaatiota joka tekisi lopullisen ostopäätöksen. Tutkimusaseman kellarissa pienessä sellissä oli myös kuusi sotakarjua joiden maskeerausta sattuneista syistä tarjottiin minulle.  Kokemus oli kokonaisuutena uskomaton ja jokainen sotakarjua pelannut oli täysillä mukana ja kantoi maskinsa ja roolinsa huolella ja tunteella. Tämä suoritus palkittiin sittemmin Lankka -palkinnolla vuoden parhaasta NPC suorituksesta. Myös tapahtuma itse sai yhteensä 5 palkintoa mukaanlukien "Vuoden Larppi".




Sotakarjujen maskeja on samalla muotilla tehty nyt yhteensä seitsemän kappaletta. Valmistus ja vaiheet eivät ole muuttuneet suuremmin edellisen vedoksen jälkeen. Yllä muutama kuva tämän kertaisesta valmistuksesta mutta paremmat sepostukset aiheesta löydät alkuperäisestä Vuoden 2016 tekstistä sekä vuotta myöhemmin tehdystä päivityksestä Sotakarjut 2.0


Loppuun muutama valikoitu kuva sotakarjuista jotka pelin aikana otti Tuomas Puikkonen. Sotakarjut olivat pelin alussa hieman lapsenkaltaisia mutta pelin edetessä niitä pyrittiin muokkaamaan yhä paremmiksi ja tehokkaammiksi sotilaiksi muokkaamalla niiden käytöstä kemiallisesti ja siirtämällä niille erilaisia muistoja. Tässä myös linkki täyteen kuvagalleriaan. Tapahtuman järjesti Illusia ry

Kuva: Tuomas Puikkonen

Kuva: Tuomas Puikkonen

Kuva: Tuomas Puikkonen

Kuva: Tuomas Puikkonen

Kuva: Tuomas Puikkonen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti