perjantai 10. kesäkuuta 2016

Nyarlathotepin öljylyhty


Syksyllä esitetyn Temppelin hengessä järjestettiin kesäkuussa 2016 kelluvalla Kesän saunalla erikseen saunaympäristöön sopiva teatteriesitys joka pohjautui myös H.P Lovecraftin teoksiin. Tällä kertaa esitys kertoi Nyarlathotepistä ja sen ohella että vanha Mustan Faaraon maski pääsi lavalle pienessä sivuosassa, tarvittiin tämän kutsumiseen propiksi toimiva öljylamppu. Haaste tuntui kiinnostavalta. 

 Tietty muinaiset öljylamput oli tehty savesta joka oli poltettu. Savenpolttouunit ovat hieman harvemmassa nykyään joten tätä modernimpaa vedosta lähestyttiin ilmakuivaavasta Daz terracotasta joka materiaalina oli minulle hyvin tuttu aikaisemmista patsasprojekteista. Pieni googlailu öljylamppujen rakenteesta ja lähdin toimeen. Nopeasti tuli selväksi ettei materiaali ollut ihan helpoimmasta päästä sillä se ei oikein tahtonut jaksaa kantaa painoaan. Pienen tappelun jälkeen perusmuodot olivat kuitenkin paketissa. Pintaa lienee kuvassa jo hiotun hiekkapaperilla ja hedelmäveitsellä joka on ykköstyökaluni ollut aina Daz massan kanssa touhuilussa. Hengityssuoja on ehkäpä myös suositeltavaa sillä köhin punaista räkää muutaman päivän kaiken hionnan ja kaiverruksen päätteeksi.



Otin innotuituksen sellaisesta perinteisestä "taikalamppu" muotoilusta ja tietty kahvana toimii lonkero. Lampun kylkiin kaivertelin erinäisiä kontektistaan irti revittyjä pätkiä joissa hieroglyfein kerrotaan jumalista, kauhusta, kuolemasta ja sen sellaisesta. Lisäksi toisella puolella tietty kartussiin oli kirjailtu muinasegyptiksi käännettynä itse jumaluuden nimi. Vielä pienenä lisänä päällä tutussa egyptiläisessä asennossa itse Nyarlathotep pitäen trapezohedronia.


Lopuksi maalasin lampun pienoismallimaalilla mustaksi ja kaiverrukset korostettiin kultaisella maalilla. Hiekkapaperilla ja asetonilla pientä kulumista ympäriinsä ja ulkoasu oli valmis. Jotta polttoneste ei imeytyisi saveen pinnoitin sisäosan epoksilla. Öljylampun sydänlanka pysyy paikallaan rautalangalla jota on punottu langan ympärille pieneksi väkkyräksi joka ankkuroi sen paikalleen. Lankaa oli paljon ylimääräistä lampun sisällä jotta se imisi mahdollisimman paljon polttonestettä ettei vapaana lilluva aine lisäisi palovaaraa ahtaassa puisessa saunassa. Lampun toimi oikein hyvin ja toimitti tehtävänsä saunassa erittäin hyvin. Loppuun vielä kuva esityksen harjoituksista.


Nyarlathotepillä oli kolme esitystä ja lisää ei kuuleman mukaan ole tulossa. Pitäkää silmänne auki tuleville ATT-Ensemblen esityksille sillä luulen näemme vielä lisää Lovecraftin teoksiin perustuvaa teatteria Oulussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti