tiistai 17. maaliskuuta 2015

R´lyehrium

(Brief english descriptions after the images in this color.)
(Click images to enlarge)


Olen jo oman pitkän tovin aikonut pistää pystyyn blogin minne kirjoitella erilaisista projekteistani juttua pitemmälti. Nykyään kun tietoa on yhä enemmän jaossa niin tuntuu siltä että olisi yhtälailla asiallista jakaa tietotaitoaan ja kokemuksiaan eteenpäin. Siksi tämä blogi on syntynyt. Tarkoitus olisi alkaa sekä takautuvasti lisäilemään juttuja vanhoista tekeleistä sekä sitten uudemmista ja tulevista sellaisista.

Sen enempiä höpöttelemättä ensimmäisen ja viimeisimmän projektin kimppuun ja vaiheita seuraamaan.

Joskus vuoden 2008 paikkeilla olin muuttanut ensimmäistä kertaa ihan kunnolla omaan asuntoon ja tulimme hankkineeksi akvaarion. Olihan se kiva ihan luonnontilaisenakin mutta ajattelin että kuinka hauskaa olisi tehdä akvaario jossa olisikin esimerkiksi kauan sitten uponneita kaupunkeja. Jossain vaiheessa aloin miettimään miten kipsisiä Cthulhupatsaitani saisi turvallisesti akvaarioon tai mistä vaihtoehtoisesta aineesta niitä voisi tehdä että ne olisivat sopivia akvaariokoristeiksi. Sopivia aineita saattoi silloin olla jo olemassa mutta varmaa tietoa ei löytynyt oikein mistään, ainakaan suomeksi eikä mitään mitä saisi suomesta saatikka ulkomailtakaan ainakaan lompakolle järkevään hintaan.

Asia jäi kuplimaan mieleeni ja vuosien varrella tietotaito lisääntyi ja erilaisten rakennusaineiden saatavuus parani huomattavasti. Pitkään siinä kesti mutta nyt uskoin olevani siinä vaiheessa että voisin alkaa toteuttaa vanhaa unelmaani akvaariotaustan muodossa.

Pohjaksi valitsin uretaanilevyn sekä uretaanivaahdon. Molemmat ovat halpoja, helposti saatavilla ja helposti muokattavissa erilaisilla keinoilla. Täsmällinen lähestymistapa oli alussa vielä auki. Joko muotoon leikelty uretaani päällystetään, vahvistetaan  lasikuidulla ja sen jälkeen uretaani poistetaan tai sitten tuotoksesta tehtäisiin muotti johon tausta valettaisiin ja sen jälkeen vahvistetaan lasikuidulla ja epoksilla. Jotta ulkonäkö kärsisi mahdollisimman vähän päädyin jälkimmäiseen. (Kuvat saa klikattua isommaksi)

-

I´ve been dreaming of making a Cthulhu themed background for my aquarium for ages and finally desided to make one from concrete


Kokemusta on ehtinyt kertyä sen verran että Cthulhun piirtäminen vapaalla kädellä onnistui varsin helposti. Epäsymmetriaa haettiin tarkoituksella kiusaamaan omaakin symmetriahakuista mieltäni.

Started with carving, burning and dissolving a Cthulhu on a insulation foam board


 Inspiraatiota keskellä pällistevälle Cthulhulle sain Kambodzassa sijaitsevasta Angor Watista ja sen kulmikkaista kivistä kaiverretuista kasvoista. Taustasta oli tarkoitu tulla vain satunnaisen epätasainen. Sulattelin alempaa sinistä uretaanilevyä pirskottelemalla sen päälle asetonia ja pehmittelemällä reunoja sytkärin liekillä. Asetoni on muuten erittäin hyvä pinnan muokkaaja mutta sen täydellinen sattumanvaraisuus oli toisinaan liiankin sattumanvaraista. Pian huomasin että keskikohta tuli makuuni liian paljon ulos muusta taustasta ja päätin lisätä siihen lisää pintaa uretaanivaahdolla.

I took my inspiration from Cambodian Angor Wat temple and the faces carved to huge stones.

Epämääräisen uretaanivaahdon tursuttelun sekaan lätkin jämäpaloja joihin kirjailin asiaan kuuluvasti epämääräisiä symboleja. Oikeaan reunaan tuli pidempi ulkonema jonka taakse olisi tarkoitus piilottaa suodattimen sisäänottoputki. Ulkotuloputki olisi mahdollisuuksien mukaan myös piilossa keskikohdan takana.

I added some expanding foam and scrap pieces for texture and carved some disturbing symbols on them.

 Muottiin käytin lateksia. Ei todellakaan se mikään paras muottiaine mutta tällä hetkellä parhaiten saatavissa ja hinnaltaan sopivin. Ja sitä meni paljon.. lähemmäs neljä litraa. Käytin myös lateksin sakeuttamiseen käytettävää geeliä ja vahvikkeeksi talouspaperia. Koska pehmeät muotit eivät pidä muotoaan tarvitsi tämä päälleen vielä tukikuoren. tavallisesti teen tuen kipsistä mutta koska tausta oli tuhottoman iso olisi sitä kulunut myös tuhottoman paljon. Niinpä valitsin tukikuoreksi jälleen uretaanivaahdon. Suojasin lateksin Elmukelmulla ja tuuttasin vaahdot siihen päälle. Kuori irtosi onneksi helposti. Lateksi sen sijaan tarttui pohjakappaleen urtaaniin paikoitellen jopa erittäin sitkeästi ja koko muotin irrottaminen kesti lähemmäs kaksi tuntia. Vaikka lateksi luonnostaa venyy aika paljon ei se ihan kaikkea kestänyt. Sitä piti korjailla.

For a mold I used latex. not the best but it´s readily available and considerably cheap. It took about four litres and some latex gelling agent.

 Erilaisia reikiä ja halkeamia oli vaikka kuinka paljon. Koska aikaisemmassa vaiheessa en ollut lateksia värjäämällä merkinnyt mitkä alueet olivat saaneet useamman kerroksen uutta lateksia oli osa alueista jäänyt ohuemmiksi epähuomiossa. Niitä piti nyt sitten uudelleen vahvistella. Värjäsin paikkauksessa käytettävän lateksin turkoosiksi jotta näin mitkä alueet oli jo käsiteltu

During demold there were some tearing and I fixed them with colored latex to see where I had done the fixes. I made a support shell from expanding foam which worked suprisingly well.


 Kun muotti oli korjattu se laitettiin tukikuoreensa ja päälle läntättiin betonia. En ollut työskennellyt betonin kanssa aikaisemmin joten se vaati hieman totuttelua. Muuan akvaarioharrastaja kertoi pinnoittaneen oman taustansa Portland sementillä joten hain sitä itsekin pussin kunnes tajusin ettei se kestä mitään ihan hiekkaa. Niinpä ostin 16 kiloa (kallista) hiekkaa joka kului sementtipaketissa olleen ohjeen mittasuhteilla hetkessä eikä sitä riittänyt koko taustalle. Rahaa oli kulunut jo aika paljon joten päätin sijoittaa vielä yhteen halpaan kuivasementtipussiin jossa on siis sementti, hiekka ja sora valmiina "lisää vain vesi" sekoituksena.

 Kuivabetonin kivimateriaali oli todella paljon järeämpää mutta ei se lopulta näkynyt missään. Lopuksi kokeilin vielä erilaisia sekoitussuhteita ja aloin saada kunnolla näkemystä asiasta. Betonin sijasta haluttu aineen muoto olisi enemmänkin laasti. Eli vähemmän kiveä, hienoa hiekkaa, enemmän sementtiä ja hieman enemmän vettä. Tällä kaavalla saisin levitettyä ohuemman ja tasaisemman kerroksen koko muotin alalle.

I had no previous experience with concrete or cements so I learned while doing the mistakes.

Annoin betoniviritykseni kuivua melkein kaksi päivää ennenkuin uskalsin alkaa irrottamaan sitä muotista. Pelkäsin että muotti tai tausta hajoaa joten koitin olla mahdollisimman varovainen. Molemmat kuitnkin suostuivat luopumaan toisistaan ilman sen suurempaa väkivaltaa. Tausta oli todella komea mutta erittäin painava. Jopa niin painava että keskikohta oli painunu valaessa sisään eli pullistui ulopäin edestä katsottuna. Se ei näy kuvasta eikä ollut mitenkään järkyttävä virhe muutenkaan. Paino oli suurin ongelma sillä viritys painaa reilusti yli 20 kiloa. Lopullinen vedos täytyy tehdä ohuemmaksi ja vahvistaa sitten lasikuidulla että sen uskaltaa nostaa ja laittaa akvaarioon. Se kun on tehty lasista. Se mitä teen tällä versiolla on vielä auki. Siitä kun saisi oivan puutarhakoristeen.

Lähiakojen suunnitelmana on sijoittaa pussilliseen sementtilaastia ja tehdä uusi vedos kaikista virheitä oppien.  Lisäksi tarkoitus olisi maavärien avulla sävytellä pintaa hieman elävämmäksi laittavalla tummaa syvänteisiin ja muitra värejä sekaisemmin sekaan. Tämän jälkeen koko höskän pitäisi kuivua kosteana noin kuukauden ja vasta täysin kuivana voisi siihen lisätä lasikuituvahvisteen epoksilla. kärsivällisyys ei ole suurmpia hyveitäni rakennusjutuissa mutta muitakin projekteja on mietinnässä siksi aikaa. Seuraavaan päivitykseen asti siis odotamma tätä.

I gave two weeks for the concrete to cure and demolded. The finished background looked good but was a little warped from the center. I fixed this for the second pull and strenghtened the backgrounds backside with epoxy and glass fiber. At the moment it´s waiting for the stars to be right to be installed. I´m a bit worried about the weight issues but I´ve seen videos showing that tempered aquarium glass can hold huge amounts of weight. I will post new images when it´s done.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti